SALLAN MOOTTORIKELKKAILIJAT RY

SallaHistoriaa

Vuonna 1987 Sallan Moottorikelkkakerhon vuosikokous päätti lakkauttaa kerhon ja perustaa uuden kerhon, Sallan Moottorikelkkailijat RY (tehtiin ilmoitus yhdistysrekisteriin). Tämän kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Timo Kunnari ja sihteeriksi Heikki Karkkola. Hallituksessa olivat pj:n ja sihteerin lisäksi jäseninä Mauri Vaarala, Vesa Hourula, Pekka Kantola, Kauko Ollila, Esko Vesterinen, Kalevi Siivola ja Markku Kivelä.

Silloiseksi jäsenmaksuksi päätettiin 30 mk / hlö. (Vuonna 1989 maksu nostettiin 40 markkaan ja euron myötä maksu muotoutui 7 euroksi. Vuonna 2010 jäsenmaksu korotettiin 10 euroon).

Yhdistyksen säännöt (Suomen Moottoriliiton mallisäännöt) hyväksyttiin ja liityttiin Suomen Moottoriliittoon tuolloin 32 jäsenen voimalla (loppuvuonna jo yli 70 jäsentä).

Sallan LA-kerho päätettiin yhdistää Sallan Moottorikelkkailijat RY:een ja tämä toteutui lopullisesti 1994.

Sallan Moottorikelkkailijat RyLogo

Samaisena vuonna kerhon logon suunnittelukisa käynnistyi. Vuosikokouksessa 1989 päätettiin logosuunnittelukilpailu julistaa avoimeksi ja hyväksytystä mallista maksettaisiin 500 mk. Logoksi valittiin viiden eri ehdotuksen joukosta Mervi Virkkulan tekemä ehdotus pienin korjauksin. Logo on käytössä edelleen.

Kelkkareitit

Kerho on ollut mukana kunnan kelkkareittien suunnittelussa, poljetuksessa, merkkauksessa ja raivauksissa.

Lisätietoja Kelkkareitit -sivulta.

Safarit

Kerho on järjestänyt melkeinpä vuosittain safareita / retkiä jäsenilleen. Ajeltu on Naruskalla, Tulppiossa, Paloperän suunnalla, Kuusamossa, Pyhätunturilla jne. Venäjän puolellakin on käyty, ensimmäinen ystävyysmatka oli Kovdoriin vuonna 1993. Perinteeksi on muodostunut Tulppion safari ja siellä pyritään käymään ainakin kerran kaudessa. Samalla reitti tulee avattua muillekin kelkkailijoille.

Tulppion safarien suunnittelussa ja toteutuksessa mukana oltiin vuosina 1987, 1988, 1989, 1990, 1991, 1992. Käytännössä tämä tarkoitti 0-kelkkoja, huoltopisteitä, reitin tekoa jne. Mm. vuonna 1987 Värriön Pölkkykämpällä oli huoltopiste ja vuonna 1991 Värriön pirtillä ”juottopiste”.

Kisat

  • Giant touhussa mukana ainakin vuodesta 1992.
  • 25. – 26.1.1997 KOFF kelkkacrossi Sallatunturilla.
  • 9.2.2002 järjestettiin pääosin omin voimin snowcrossin Tunturi-cupin osakilpailu Sallatunturilla.
  • 16.3.2002 järjestettiin yhdessä Kemijärven moottorikerhon kanssa enduron kaltainen kelkkakisa Pepsi Salla Race.
  • 5.4.2003 järjestettiin SM-moottorikelkkaenduron viimeinen osakilpailu, Pepsi Salla Race 2003.
  • 3.4.2004 järjestettiin SM-moottorikelkkaenduron viimeinen osakilpailu, Pepsi Salla Race 2004.
  • 24.3.2007 järjestettiin SM-moottorikelkkaenduron viimeinen osakilpailu, Salla Race 2007.

Muita tapahtumia

  • Virkistäytymisreissut ovat olleet tyypillisiä viime vuosina. Kerho on käynyt mm. pulikoimassa Oulun ja Kuusamon Edeneissä ja Saariselällä, katsomassa vesicrossia Ivalossa ja vieraillut kelkkamessuilla Rovaniemellä.
  • Koulutus ja –tiedotustilaisuuksia on järjestetty kunnan oppilaille.
  • Pelastuspalvelu-toiminta oli aika iso osa kerhon toimintaa kerhon alkuajoista noin 1990-luvun puoleenväliin.

Yhteystiedot

Sallan Moottorikelkkailijat Ry
Vesa Kunnari (Puheenjohtaja)
Länkilenkki 5
98900 SALLA
Puh. 0400 138 538
hallitus[at]sallanmoottorikelkkailijat.fi *

Arja Kantola (Sihteeri)
Koivutie 12
98900 SALLA
Puh. 040 720 0725
arja.h.kantola[at]gmail.com *

*Muista muuttaa [at] kirjainyhdistelmä @-merkiksi lähettäessäsi sähköpostia!